”Yksin”

”Yksin”…
Olinhan tiennyt tämän päivän koittavan.
En uskonut että näin pian, enkä halunnut muistaa että jo nyt.

Pari viikkoa sitten ajettiin Sastamalassa Monacon radalla liiton kilpailut, joihin minun oli tarkoitus lähteä ”yksin” poikien kanssa.

Pari päivää ennen isännän lomareissua alkoi jännitys, pärjäänkö?
Toisaalta tiesin ettei minulla, olisi minkään valtakunnan hätää. Olihan rakas mieheni hoitanut meille mukaan parhaan mekaanikon avuksi.

Vaikka sen tiedon olisi pitänyt helpottaa, olin jännittäjänä liki shokissa.

Osaanko pakata oikeat tarvikkeet, sitähän ei koskaan ole harjoiteltu.
Osaanko zempata oikein, sitäkin teen kuitenkin aina.

Toisaalta tämä harrastus on meidän yhteinen juttu.
Koko perheen, yhteinen aika.

Tuntui orvolta, kun se oman elämän ja varikolla oleva suurin tuki ja turva olikin puhelimen päässä, eikä vieressä.

Pääsimme hyvinkin mallikkaasti loppujen viimeiseksi paikan päälle.

Minulta kysyttiin joka ikisessä käänteessä, (tai siltä se ainakin tuntui) missä on isäntä?
Yritin siinä parhaani mukaan takellella tutuille ihmisille että hän on matkoilla.
Seuraava äimistys oli, olenko toisiaan täysin yksin. Niihin kyselyihin onneksi pystyi jo nauraen sanomaan etten ole ja meille on isäntä järjestänyt kaiken valmiiksi.

Poikien tarvitsee vain hoitaa omaosansa ja ajaa maaliin.

Viikonloppu sujui hyvin, alun suurimman jännityksen jälkeen pystyin olekaan melkein rentona. Tai no enhän minä koskaan ole.

Jännitän ja jännitän, mutta se on äitinä minun oikeuteni.
Meillä on sopimus, jännittämissä, ja se on vain minun oikeuteni jossain määrin myös velvollisuuteni.

Mutta onko radalle ”yksin” lähtö vain oman pään sisäinen ongelmani? Vai luoko radalla olo naisena siihen paineensa?

Edelleenkin olen alusta asti ollut yksi poikien autojen ropeltajista, nostellut ja näyttänyt enemmän mustavalkoiselta öljyväri maalaukselta kuin ihmiseltä.
Ja silti kokenut olevani väärässä paikassa, väärässä maailmassa.

En sano että moottori urheilun tulisi muuttua minun tai muiden naisten vuoksi. Mutta toivoisin että me naiset saisimme olla radalla yhtä lailla kuin miehet. Eikä alkuoletus olisi ”kahvinkeittäjä”

Itseäni nykyään jo hymyilyttää, epäuskoiset ilmeet kun sanon voivani auttaa auton nostosta, ja kuulen vastauksen pelisääntöjä aina ”mutta kun tää painaa”
Kummasti kyllä jokainen auto on tähän asti siirtynyt hallitusta haluttuun paikkaan. Sen päälle on vielä epäuskoisemmat ihmetykset.

Tai kun joku ”erehtyy” tulemaan telttaan, kun teen rengastöitä tai irttottelen moottoria. Silloin on usein on kuultu ”mitä sä siellä teet?”.
Öö mitähän sen auton huoltohommiin kuuluisi?

Okei en varmasti tiedä enkä osaa vielä läheskään kaikkea, ja moni asia vie minulta aikaa enenmän. Mutta en voi oppiakkaan ellei minulle anneta mahdollisuutta. Ja sen olen saanut: saanut kokeila, yrittää, onnistua ja myöntää tappioni mutterille 😂

Jos minulla oli yksinäinen jännittynyt ja orpo olo Sastamalan viikonloppuna niin oli kyllä nytkin.

Vaasassa ajettiin viikonvaihteessa kauden neljännet liiton pistekisat.
Olosuhteiden vuoksi, perheen miesväki lähti vaasaan päivää aijemmin.
Minun oli jäätävä töihin.
Vaikka työnantajani ja esimieheni onkin suvaitsevainen harrasteen vuoksi tuleviin poissa oloihin, ei kouluvuoden yhtenä vauhdikkaampana aikana voi joka viikko olla töistä pois.

Yritin pakata, muistaa kaiken tarpeellisen. Silti ajatus tökki ja tarkistin 41 kertaa että mm. Ajohaskat on pakattu 😂

Ilta tuntui kuluvan hirveön hitaasti. Odotellen matkapäivityksiä, ja milloin perille on päästy.
Onko sitten onni vai epäonni, migreeni joka tainnutti katkonaiseen uneen, tiedä sitä.

Työpäivä tuntui matelevan ja jännitys oli tapissaan. Pojat treenaavat, treeni kuulumisia sateli pitkin päivää. Se etten ollut näkemässä tuntui omituiselta ehkä jopa vähän ”ulkopuoliselta”.
Onhan karting edelleen meidän yhteinen juttu.

Ja se Vaasastakin lopulta tuli, kun hiukan ehkä väsyneenä pääsin perjantai illan viimeisten treenin päätteeksi perille. Antamaan lapsille hyvän yön suukot ja halaukset.

”Ulkopuolinen” olokin haihtui samassa, kun kahdet kädet kiertyivät kaulaan.
Ja sain aimoannoksen tietoa miten treenit oli menneet missäkin mutkassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *