Leiriä sekä vappua Hyvinkäällä

Kevät, kesä, syksy ja talvi.
Kaikki Suomen vuodenajat on näemmä mahdollista, mahduttaa yhteen viikonloppuun.
Tämän kevään aikana, jopa yhteen päivään.

Hyvinkää, Kaisan karting-leiri.

Aamulla lapset autoon, nirinän ja narinan saattelemana.
-Miksi meidän on mentävä leirille?
-Me osataan jo ajaa!
-Kyllä mä muistan liput!

Toisaalta radalle päästyä, narinat olivat loppuneet ja hymyt kumpaisellakin korvissa.

Viime keväänä kävimme vastaavalla leirillä Lentolassa. Lapset muistivat hyvinkin tarkkaan mitä silloisella leirillä oli ollut.

He osasivat kertoa mitä tärkeää heidän mielestään jäi kertomatta.
Se mitä he muistivat, oli oikeasti tärkeää.
-Pitää nukkua hyvin, jotta jaksaa ja keskittyminen suoritukseen on hyvä.
-Pitää syödä ja juoda riittävästi, edelleen se on jaksamisen tae.
-Ei saa saa juoda limua ajopäivänä, (ennenkuin kun ajot on ajettu) muutoin tulee huono-olo.

Tuo viimeinen pitää paikkaansa, olen testannut henkilökohtaisesti.
Viime kesänä ajoin 2 x 20 minutin settiä. Siihen väliin näppärärsti yksi energiajuoma. Lopput sen illan tarinasta, on jo ihan eri satua. Voin kuitenkin kertoa, viettäneeni kotvasen jos toisenkin halaillen pyttyä.

Kaisan ja kumppaneiden opastuksella harjoiteltiin rata-ajoja, lippuja, lähtöjä, pujoteltiin ja vaihdeltiin renkaita. Tai ketkä vaihtoi ja ketkä ei. Koska tätä taitoa ei ollut aivan pakko harjoitella päätimme jättää sen toiseen kertaan. Ulkona liki pakkasessa ja loskasateessa… lämmin kahvio vei veitoin.

Radalle lähtö valmiudessa.

Tekniikka toimii jos on toimiakseen,

joskus toimii joskus pettää.
Harmi on vain se että lapsi ottaa tekniset ongelmat hyvin raskaasti. Jälleen kerran pitelin itkevää lasta sylissäni teknisenvian vuoksi. Yritin parhaani mukaan selittää hänelle, ettei se olut hänen syynsä, ja että me vanhemmat, lähinnä nyt isi tekee parhaansa saadakseen auton käyttäytymään kunnolla.

On joksenkin lohdutonta, lohduttaa ilman oikeita sanoja. Ilman ymmärrystä mitä kaikkea siellä, kuusi vuotiaan kypärän sisällä liikkuu.

Minun onnekseni pojalle löytyi lohduttaja, hän sai pian hymyn lapsen korviin. Hän osasi sanoa oikeat sanat pojalle. Hän itse tiesi tismalleen mistä puhui.
Kiitos lapsen hymyilyn kuuluu vain ja ainostaan siinä kohden JJ.lle.

Hymyilyttää, suurin harmistus väistyi.
Paras lohduttaja on hän joka tietää, miltä tuntuu.

Leirin viimeiset kierrokset ajettiin (vapaaehtoisesti, omasta halusta) täydessä räntäsateessa. Kuskejen tullessa radalta kypärät oivat huurussa ja jäisessä hyhmässä. Ihme että olivat nähneet ajaa.
Ensimmäistä ja varmaan myös viimeistä kertaa lapset itse halusivat kotiin radalta.

Hyvinkään vauhtipuisto ja kartingrata on kuitenkin niin lähellä, päätimme viettää vappua siellä.

Mikäs siellä on ollessa auringon paistaessa, radalla joka halusi olla pyhäpäivänä auki.

Oli hienoa nähdä miten talven ajojen ”puute” alkoi hiljaleen väistymään. Miten nopeasti lapset alkoivat omaksua uutta rataa sen kaarteita jarrutuspaikkoja ja linjoja itseensä. Ja sen että he näyttivät kuunnelleen leirillä, kumpainenkin ajoi tismalleen opetettua linjaa pitkin.

Kumpainenkin radalla…

Hyvinkäällä ei katseleminen lopu muutoinkaan hyvällä säällä kesken. Erilasia pieniä lentokoneita liitimä ja mitä näitä nyt on lentelee hetkittäin radan yllä.

Ajovuoroja jaetaan kaksipyöräisten kanssa, siinä on ”moottoroituplkupyörä” johon toivottavasti pojat eivät koskaan koske. Pelottavan näköistä, polvet viistävät maata kaarteissa.

Hyvinkäällä näimme kuitenkin sen toivotun tuloksen. Lapset tulevat olemaan ja ovat sinut, yhtä oman autonsa kanssa.

Se mitä kausi tuo tullessaan jää vielä nähtäväksi.
Toisaalta huomenna se alkaa Vihdin junior kartingissa.

Pääsevät lapset elementtiinsä, pääsevät näkemään kaverinsa.

Talven pitkä odotus on päättynyt lopullisesti, varikolla on taas elämää.

Koko kesä edessä, varikkoelämää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *