Ensimmäinen veto

Nyt se on koittanut, kevät meillekkin.
Ensimmäinen kosketus kylmään ja märkään rataan.

Vappu on viikon päästä, taivaalta sataa lunta, räntää ja rakeita vuorotellen.

Mikä kevät tämä on? Radalla yhtä kylmä kuin syksyllä, viimeisen vedon aikaan.
Silloin satoi vettä, jotein sää on aikalailla sama.
Välillä tosin syksystä poiketen: aurinko suvaitsi pilkistää pilven takaa, lämmitää hetken, Ja kadota jälleen

Ranteet ruosteessa ja pyllyjen alla uudet autot.

Rataloma teki tehtävänsä!
Vaikka kaipuu radalle on koko talven ollut polttava. Tuntui sivusta katsojana, ranteiden olevan täysin ruosteessa. Ajamisen poltteen liian kova: hassuja virheitä ilmassa, ajatuskatkoja.
Ulosajoja, spinnauksia, ylimääräisiä ohjausliikkeitä… kaikkea ei voi selittää yksijakoisesti yhdellä tai kahdella syyllä.
Toki pyllyjen alla oli kummallakin itselleen uudet autot. Joten tuntumaa on taas haettava, tultava sinuiksi ja yhdeksi auton kanssa.

Toisaalta rata oli tuttu, kummallekkin Lavinto on varmasti jo selkärangassa. Uskaltaisin väittää että kuljettajat ajaisivat radan läpi vaikka silmät kiinni ja pakittaen (olettaen että autoissa olisi pakit).

Rata oli kylmä, märkä ja liukaskin.

Silti

Kierros kierrokselta, ”hassutukset” väheni, vauhdin kasvaessa.

Veljekset vauhdissa…
Pienen hetken paistoi aurinko, ennen sateen alkua.

Autot kulkivat, lapset olivat kutakuinkin tyytyväisiä menoonsa.

Kierroksia kuitenkin täytyy vielä saada mittareihin, ennen kisakauden alkua.

Toki ennen kisoja on keskityttävä vielä, myös ajatustyöhön.
Muistutettava mieleen monta pientä ja suurempaakin sääntöä sekä lippumerkit.

Selvitettävä lasten ajatukset: heidän halunsa, tavoitteensa ja toiveensa.
Vieläkö lapset aikovat olla tulevaisuuden Räikköset? Todennäköisesti se on unelma kummallakin.

Valitettavasti Räikköseksi, Räikkösen paikalle ei vai astella. Töitä siihen tähtäykseen on tehtävä, eikä se ole siltikään varmaa.
Mikäli joskus sinne unelmaan päästään: toivon kyllä hartaasti, ettei kumpainenkaan siinä kohden vaihda nimeään, unelman vuoksi.

Siinä missä lasten tavoitteet on selvitettävä ja saatava heille kierroksia mittareihin. Tarvitsee minunkin valmistautua, henkisesti kauteen.
Kaudesta tuskin tulee sen helpompi, kuin edeltäjänsä.

Ainakin autolomani oli todella, autolomaa. Kaikki suunnitelmat rauhassa opettelusta jäi haaveeksi. Keskityin enemmän harrastukseen liittyviin käsitöihin.

Olisi varmaan minunkin syytä, kääntää pää varikko asetukselle. Unohtaa suurimmaksi osaksi pehmeä kotisohva ja miettiä kaikki keinot jaksamiseen bensan katkussa säässä kuin säässä.

Kun ajovarmuus ja tuntuma uusiin ajokkeihin tulee, pääsee isikin tekemään hienosäätönsä.
Kunhan nuo kuljettajat (tai ainakin toinen heistä) osaa sanoa ja toivoa mitä tarvitsee tehdä.

Osa kevään ajoasetuksistakin on jäänyt meiltä ehkä vähän viime tinkaan.
Miten niin kenkä on pieni?
Ai haalarista on lahkeet jääneet lyhyiksi?
Noh ainakin on lista mitä tarvikkeita saa hankkia.
Onneksi sentään niskatuet, kypärät ja hanskat ovat vielä käyttökelpoiset 🌝

Miksi lapset kasvavat, lupaa kysymättä?
Ei meilläkään tuon isomman pienen kuljettajan kanssa ole kuin, reipas pään verta pituu eroa.
Äiti tarvitsee varmasti keittiöjakkaran, voidakseen rippipäivänä suoristaa poikkensa kravatit ja ruserit 😂
Kääpiö mikä kääpiö, sille en mahda mitään.

Vaikka kumpainenkin kuljettaja oli ohjattu, kerrospukeutumaan. Vilu tunkeutui, luihin ja ytimiin. Parin tunnin ajelun jälkeen, koko porukka alkoi muistuttamaan enemmän jääpuikkoja kuin kuljettajia ja ”huoltohenkilökuntaa”.

Päivän viimeisten kierrosten jälkeen, oli jälleen kiukkupurkaus ilmoilla.
Miksi pitää lopettaa, vaikka hampaat kalisee yhteen ja sormet ovat kylmät?
Näin kyllä lasten ilmeistä ja eleistä kuinka tyhmä jälleen kerran olin, kielsin, käskin heitä lopettamaan.
Hetkeen ei auttanut edes se että, pian vaikka viikolla pääsisi ajamaan.
Ei olisi kuukausien taukoa.

Kevät innostus

Onneksi kotiin päästessä lasten fiilikset turhautumisesta ajon päättymisestä, olivat jo toiset.