Radalta keittiöön

Mikä onkaan ihanampaa ja haikeampaa kuin lasten kasvaminen, uusien asioiden oppiminen.

Esikoisemme syntyessä, mieheni muisti sukulaisia viestillä ”Tuleva formulatähti on syntynyt…”
Oliko tuo viesti enne, vai piilossa annettu vinkki tulevasta nimestä.

Tuo viesti oli kuitenkin ensimmäinen askel kohti tulevia haasteita, äidille keittiössä.
Lapsen ensimmäistä syntymäpäivää, päivää jolloin saisi puhaltaa ensimmäisen kynttilän.

Mitä muuta voikaan tarjota vauhdikkaalle lapselle, kuin sen formulakakun.

Kermaa, sokeria ja jauhoja ympäri keittiötä. Kyyneliä ja hermojen kiristystä.
Leipominen olikin haasteellisempaa, mitä olin kuvitellut.
Kermat ja sokerimassat eivät halunneet asettua lainkaan sellaiseen muotoon mitä olin ajatellut.
Jotenkin ihmeellisesti sain sen ensimmäisen kakkuni kasattua, se oli vielä jopa syötävää.

Miten ihmeessä internetti on täynnä, toinen toistaan upeampia kakkuja, vaikka ja millä aiheilla tehtynä.
Miten toiset osaavat luoda taidetta: munista, voista, sokerista, kermasta.

Ensimmäinen täytekakkuni, vauhdikkaalle yksivuotiaalle. Kolme vuotiaalle, toiveiden mukainen kakku. Joka hiukan saattoi karata käsistä.

Ensimmäinen täytekakkuni, vauhdikkaalle yksivuotiaalle.
Kolme vuotiaalle, toiveiden mukainen kakku. Joka hiukan saattoi karata käsistä.

Tuon ensimmäisen kakkukokeilun jälkeen, olin varma etten enää koskaan leivo yhtään kakkua.
Silti vuosi toisensa jälkeen kokeilin ja yritin.
Kokeilut ja yritykset kakkujen maailmassa ovat, olleet aina lasten toiveiden mukaisia, tai sillä hetkellä kiinnostuksen kohteita.

Juniorin täyttäessä kolmevuotta, olimme juuri hetki aiemmin käyneet kokeilemassa ajamista.
Synttärit lähestyivät, kakku tuli aiheelliseksi.
Lapsen selkeä ilmaisu kakusta oli, FORMULOITA.

Ei helpoimmasta päästä ollut toive.
Google auttoi, etsittiin kivoja malleja, pohdittiin omaa osaamista ja ratkaisua miten saisi tehtyä.
Visio kakusta oli selkeä. Paljon sokerimassaa ja muovailua.
Ensin aloitettiin formuloiden teolla, niiden kuivatuksella.
Kakun kasaaminen oli haasteellista. Muistan vieläkin, kuinka kakku vain kasvoi koko ajan. Millään koko suunnitelmaa ei saanut mahtumaan yhteen kakkuun, joten kakkua tuli kasvattaa.
Loppujen lopuksi tuo kolmevuotiaan toivekakku painoi vain 9.8 kilogrammaa, ja formulat ajoivat pitkin mutkaista rataansa kakun päällä.

Ennen lasten syntymää, likipitäen vihasin leipomista. Ainut mitä osasin tehdä oli mokkapalat.
Kaksi pientä naperoa muutti sen(kin) asian. Aloin viihtymään keittiössä, leipomusten parissa.
Leipominen lasten kanssa on ollut yksi ihanimmista yhteisistä puuhista.
Mitä siitä vaikka keittiö, onkin ”puhdas” sen jälkeen.
Lasten nauravat ilmeet, ja sokeriset hymyilevät suut ovat siivoukset arvoisia olleet aina.

Syntymäpäivien tärkein asia on aina ollut kakku. Vaikkei nuo lapset aina ole edes täytekakkua maistaneet.

Minun itsekritiikki kakkuja kohtaan on kasvanut suuresti, sitä täydellisyyttä tavoittelee aina. Lapset ovat olleet tyytyväisiä, vaikka itse on pohtinut mitä olisi vielä voinut parantaa, mikä kakussa ei ehkä onnistunut.
Onko massa kurtussa tai kakun kyljessä muhku.
Ihan kuin ne vaikuttaisivat makuun, tärkeintä kuitenkin on ajatus ja yritys. Ennen kaikkea kuitenkin tärkeintä on lapsen onni, kun hän saa puhaltaa kynttilät siitä omasta kakustaan.

Tänäkin syksynä koitti jälleen hetki, jolloin juhlia alettiin järjestelemään.
Ensimmäinen asia onkin ”Millaisen kakun haluat?”
Siitä lähtee meillä koko juhlan suunnittelu.
Tänä vuona toivottiin kartti-, ninja-, lego- ja kummituskakkua.

Osa näistä toiveista oli toteutettu jo aiempina vuosina. Enkä tietenkään halunnut tehdä, uudelleen samanlaista kakkua.

-Miten tällä kertaa toteuttaa toive.
-Mikä näistä toiveista lähdetään toteuttamaan.
-Millaisena toivetta lähdetään kokeilemaan ja toivottavasti onnistumaan.

Istuin pitkään, kynän ja paperin kanssa miettien mitä minä teen?
Katselin kesän valokuvia yrittäen saada inspiraatiota ja ajatusta mitä teen?

sokerimassaa, styroksia, kermaa, tuorejuustoa, kakkumaaleja. Tarkkaa puuhaa, yrittäessä toteuttaa, lapsen unelmaa.

sokerimassaa, styroksia, kermaa, tuorejuustoa, kakkumaaleja.
Tarkkaa puuhaa, yrittäessä toteuttaa, lapsen unelmaa.

Viimein ajatus tuli, itse lamppuni syttyi varikolla. Pyöriessäni kartin vieressä säätämässä renkaita.

RENGAS, kaksi rengasta.
Mutta miten saada renkaat nätisti, kuinka toteuttaa vaanteet.
Onneksi ystävistä löytyy kakkutaikureita, heidän kanssaan pohdittiin yhdessä toteutustapaa.
Sen jälkeen piti vain lähteä kokeilemaan, meni syteen tai saveen.

Sanotaan että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Voiko tuota sanontaa soveltaa ajatukseen?
Ainakin siitä ajatuksesta on hyvä lähteä suunnittelemaan.

valmis kakku, kuusivuotiaan juhliin.

valmis kakku, kuusivuotiaan juhliin.

Keittiössä oli liki lämpöisempää kuin saunassa.
Tuskailu ja innostus kulkivat koko kakkuprojektin ajan käsikädessä.
Liian lämmin, liian kylmä. Milloin massa ei halunnut taipua tahtooni, milloin kakku halusi sulaa käsiin.

Pitkän päivän jälkeen, useiden työtuntien päätteeksi kakku oli valmis.
Äidin sydän suli lauseeseen, ”Minun kakku”.

Jos jokin asia on varmaa, niin meillä karting selkeästi yltää myös radalta keittiöön.
Kumpaisenkin vanhemman osalta:
-Keittiössä voidaan tutkailla vetolaitteita, muttereita, pultteja sekä muita varaosia.
-Keittiössä voidaan myös tehdä kakkutaidetta, autoiluun liittyen.

Ensi kesän kynnyksellä on taas aika, jolloin teen kysymyksen ”Millaisen kakun haluat?”
Jos vastaus liittyy autoiluun, on minulla ainakin jo uusi ajatus mielessä millaista kakkua lähdemme kokeilemaan.