Kuvitelmaa

Aikaa kului, kuvittelin jo mielessäni kaiken moottori urheiluun liittyvän unohtuneen.

Toki lapset olivat hyvinkin innoissaan kun näkivat vastaan tulevan hienon auton. Tosin he olivat yhtäinnoissaan kun näkivät lumiauran tai lehtipuhaltimen.

Olen edelleen sitä mieltä että tämä autojen, veneiden, junien, moottoreiden, ja kaivureiden hienous sekä ihastelu on poikalasten tehdasasetuksissa.

Tosin minulla kun ei tyttölasta ole, en voi sanoa onko heidän tehdasasetuksissa samanlaista äänisäätöä.
-Mitä mureampi ja möreämpi pärinä, sitä hienompi juttu.
Vai löytyykö tyttöjen hienosäätöasennuksista pelkästään prinsessa jutut, barbit, ponit, hevoset ja Hello Kittyt…?

On aika kun minäkin pidin vauhdista moottoreista sekä siihen liittyvästä yhdessä tekemisestä.

Paljon on muistoja rallista jossa lumikasaan, on juuttunut kenkä leikkien lomassa. Muistoja kun isä ja äiti suunnittelivat uuden auton väritystä, kun ensimmäiset irtokuorelliset kännykät saivat isän kulkupelin värit.
Muistan kun isompana istuin vesisateessa metsässä vahtimassa ettei kukaan ulkopuolinen tule tienpätkälle jossa parhaillaan WRC autot harjoittelivat. Muistan pienemmät ja suuremmat rallikinkerit jossa on istuttu ajanotossa.

Olin unohtanut ja jättänyt moottoriurheilun taakseni vuosia sitten, enkä uskonut että se arkeeni palaisi.
Olin kuvitellut ja halusin uskoa ettei, pärinä ole enään elämääni. En enään istuisi katsomassa autoja säästä riippumatta.
Olin hyvin väärässä.

Vanhemman poikamme täyttäessä kuusivuotta, lähdimme jälleen radalle. Ei meidän pitänyt siellä käydä kuin silloin ja tällöin. Totuus radalla olosta valkeni minulle hiljalleen. En edes tiedä missä kohtaa tuota kesää huomasin olevani lasten ja mieheni kanssa kaiken vapaa-aikani radalla.