Ensimmäinen veto

Nyt se on koittanut, kevät meillekkin.
Ensimmäinen kosketus kylmään ja märkään rataan.

Vappu on viikon päästä, taivaalta sataa lunta, räntää ja rakeita vuorotellen.

Mikä kevät tämä on? Radalla yhtä kylmä kuin syksyllä, viimeisen vedon aikaan.
Silloin satoi vettä, jotein sää on aikalailla sama.
Välillä tosin syksystä poiketen: aurinko suvaitsi pilkistää pilven takaa, lämmitää hetken, Ja kadota jälleen

Ranteet ruosteessa ja pyllyjen alla uudet autot.

Rataloma teki tehtävänsä!
Vaikka kaipuu radalle on koko talven ollut polttava. Tuntui sivusta katsojana, ranteiden olevan täysin ruosteessa. Ajamisen poltteen liian kova: hassuja virheitä ilmassa, ajatuskatkoja.
Ulosajoja, spinnauksia, ylimääräisiä ohjausliikkeitä… kaikkea ei voi selittää yksijakoisesti yhdellä tai kahdella syyllä.
Toki pyllyjen alla oli kummallakin itselleen uudet autot. Joten tuntumaa on taas haettava, tultava sinuiksi ja yhdeksi auton kanssa.

Toisaalta rata oli tuttu, kummallekkin Lavinto on varmasti jo selkärangassa. Uskaltaisin väittää että kuljettajat ajaisivat radan läpi vaikka silmät kiinni ja pakittaen (olettaen että autoissa olisi pakit).

Rata oli kylmä, märkä ja liukaskin.

Silti

Kierros kierrokselta, ”hassutukset” väheni, vauhdin kasvaessa.

Veljekset vauhdissa…
Pienen hetken paistoi aurinko, ennen sateen alkua.

Autot kulkivat, lapset olivat kutakuinkin tyytyväisiä menoonsa.

Kierroksia kuitenkin täytyy vielä saada mittareihin, ennen kisakauden alkua.

Toki ennen kisoja on keskityttävä vielä, myös ajatustyöhön.
Muistutettava mieleen monta pientä ja suurempaakin sääntöä sekä lippumerkit.

Selvitettävä lasten ajatukset: heidän halunsa, tavoitteensa ja toiveensa.
Vieläkö lapset aikovat olla tulevaisuuden Räikköset? Todennäköisesti se on unelma kummallakin.

Valitettavasti Räikköseksi, Räikkösen paikalle ei vai astella. Töitä siihen tähtäykseen on tehtävä, eikä se ole siltikään varmaa.
Mikäli joskus sinne unelmaan päästään: toivon kyllä hartaasti, ettei kumpainenkaan siinä kohden vaihda nimeään, unelman vuoksi.

Siinä missä lasten tavoitteet on selvitettävä ja saatava heille kierroksia mittareihin. Tarvitsee minunkin valmistautua, henkisesti kauteen.
Kaudesta tuskin tulee sen helpompi, kuin edeltäjänsä.

Ainakin autolomani oli todella, autolomaa. Kaikki suunnitelmat rauhassa opettelusta jäi haaveeksi. Keskityin enemmän harrastukseen liittyviin käsitöihin.

Olisi varmaan minunkin syytä, kääntää pää varikko asetukselle. Unohtaa suurimmaksi osaksi pehmeä kotisohva ja miettiä kaikki keinot jaksamiseen bensan katkussa säässä kuin säässä.

Kun ajovarmuus ja tuntuma uusiin ajokkeihin tulee, pääsee isikin tekemään hienosäätönsä.
Kunhan nuo kuljettajat (tai ainakin toinen heistä) osaa sanoa ja toivoa mitä tarvitsee tehdä.

Osa kevään ajoasetuksistakin on jäänyt meiltä ehkä vähän viime tinkaan.
Miten niin kenkä on pieni?
Ai haalarista on lahkeet jääneet lyhyiksi?
Noh ainakin on lista mitä tarvikkeita saa hankkia.
Onneksi sentään niskatuet, kypärät ja hanskat ovat vielä käyttökelpoiset 🌝

Miksi lapset kasvavat, lupaa kysymättä?
Ei meilläkään tuon isomman pienen kuljettajan kanssa ole kuin, reipas pään verta pituu eroa.
Äiti tarvitsee varmasti keittiöjakkaran, voidakseen rippipäivänä suoristaa poikkensa kravatit ja ruserit 😂
Kääpiö mikä kääpiö, sille en mahda mitään.

Vaikka kumpainenkin kuljettaja oli ohjattu, kerrospukeutumaan. Vilu tunkeutui, luihin ja ytimiin. Parin tunnin ajelun jälkeen, koko porukka alkoi muistuttamaan enemmän jääpuikkoja kuin kuljettajia ja ”huoltohenkilökuntaa”.

Päivän viimeisten kierrosten jälkeen, oli jälleen kiukkupurkaus ilmoilla.
Miksi pitää lopettaa, vaikka hampaat kalisee yhteen ja sormet ovat kylmät?
Näin kyllä lasten ilmeistä ja eleistä kuinka tyhmä jälleen kerran olin, kielsin, käskin heitä lopettamaan.
Hetkeen ei auttanut edes se että, pian vaikka viikolla pääsisi ajamaan.
Ei olisi kuukausien taukoa.

Kevät innostus

Onneksi kotiin päästessä lasten fiilikset turhautumisesta ajon päättymisestä, olivat jo toiset.

Kevät

Kevät on koittanut.
Aurinko paistaa lumet sulaa, rapaa ja hiekkaa on kaikkialla.
Äidin ”paraskaveri” tuntuu tällä hetkellä olevan imuri.

Lapset nauttivat, kuraleikeistä.
Heräävät ensimmäiseen valonpilkahdukseen, joka on mielestäni aivan liian aikaisin.
Okei! Taidan itse olla vielä talvihorroksessa.

”Kyselyikä” on alkanut, joko mennään?
Hekin tietävät sen radat ovat auenneet tai aukeamassa.
Vielä emme ole radalle päässeet (ajamaan). Jos minulta kysytään, on liian kylmä.
Toisaalta sekin on vain pukeutumis kysymys.
Vuosi sitten tähän aikaan autot olivat jo radalla. Ensimmäisenä mahdollisena päivänä.

Kaipuun radalle kuulee ja näkee muutoinkin kaikessa.
Ekaluokkalainen sai koulusta kotitehtäväksi kirjoittaa faniposti.
Vaapukkametsän kaverit olivat aapisessa myös kirjoitellee ihailija postia.
Pitkään poika mietti ja arpoi, kenelle kirjoittaisi.
Jos jokin oli alusta asti selvää, niin se että kirjeen hän kirjoittaisi kartingkuskille.
En muista milloin hän niin intessiivisesti olisi iltasella läksyihin keskittynyt kuin tuona iltana.
Kieli keskellä suuta, kekityttiin jokainen kirjain kirjoittamaan tarkasti omaan kerrokseensa.
Pohdittiin pitkään mitä fanituksen kohteeltä kysyisi, mitä hänelle kertoisi.

Äitina voin sanoa ehkä hiuka puolueellisestikkin, ettö kirjeestä tuli upea.

Fanipostia

Viimeviikolla kävimme katselemassa maistiaisia Hyvinkäällä, isojen poikien kaivettua talleistaan kesähurinalaitteensa.
Kovaa tuntuivat menevän.
Riemu ja nauru kuprusivat heistäkin.

Kasvaako pojat koskaan aikuisiksi, jos kyseessa on moottorit ja pärinä?

Ehkä ei edes kannata! On hyvä aikuisenakin säilyttää lapsenmieli, ilo ja riemu ainakin joissain asioissa. Taitaa muutoinkin olla ihan riittävästi huolehdittavaa ja vastuuta elämässä ja arjessa.

Kesä lähestyy, sen huomaa malttamattomien lasten lisäksi myös talleissa ja halleissa kulutetusta ajasta.
Mutteria, rengasta, lisäpoljin sarjaa. Alkaa taas löytymään joka nurkasta. Toisaalta ne tuntuvat katoavan yhtä nopeasti kuin ovat ilmaantuneetkin keittiöön.
Autot kasaantuvat, valmistuvat. Pian taitaa koittaa meidänkin perheellä se odotettu päivä kun moottorit käynnistyvät.

Äitikin on alkanut muistelemaan mekaanikko taitoja.
Rasvat, pesuaineet, rätit, kerjut.
Jakoavaimet ruuvimeisselit ovat löytöneet tiensä käsiin, öljyiset näpit rasvainen otsa…
*hih* oliko tämä se mitä olen odottanut talven.

Keväthuoltoa… muistiharjoituksia pyörillä, ennen autojen kimppuun pääsemistä.


Ehkä, ehkä ei.
Mutta ainakin lapset saavat huristella polkumoottoreilla kouluun ja kotinurkilla.
Keväthuolto suoritettu polkupyörille.

Kelpaa huristela, pestyä puunattua, kiillotettua, kiristettyä.

Pitäisi vissiin omakin pyörä huoltaa, sen jälkeen saa alkaa kaivamaan varaston perältä luistimia koko poppoolle, suojia unohtamatta.

Hyvää kevättä. Toivottavasti näemme radalla, ja kesästä tulee riemukas, onnistumisten ja oppejen täytteinen.