Äitipaniikki ja eriävät näkökulmat

Kartingliiton palkintogaala, mikä jännä tilaisuus olikaan tulossa.

Perus äitipaniikki mitä ihmettä sinne puetaan päälle?
Mitä ihmettä minä teen siellä?
Onko siellä tuttuja?

Panikointia jännitystä, monia kysymyksiä. Ihmettelyä, kesän muistojen kelaamista ja vielä lisää panikointia.

Ja paniikki oli vain äidillä.
Poikaa huoletti enemmän ”Minkä kisan tilaisuus nyt on?”
Ja ahdisti äidin valitsema kauluspaita ja villaliivi. Vielä ei sentään kysynyt, miksi ei voi mennä hupparissa ja verkkareissa?

Miksi ja mitä sitten jännitin? Oikeastaan eniten uudenlaista tilannetta. Ihmisiä jotka tiesin ulkonäöltä. Ihmisiä joiden kanssa en ollut koko kesänä, liiemmin puhunut.

Oikeastaan sitä, miksi koko blogin aloitin. Naisen asema radalla, kuinka pärjätä naisena miesten ja moottoreiden maailmassa???
Karu ”totuus” naisten tarpeellisuudesta varikolla, kerrottiin minulle enemmän ja vähemmän suoraan.

Valmiina edustustamaan Ahveniston autourheilijoita. Valmiina kohtaamaan uudenlaisen karting-illan.

Valmiina edustustamaan Ahveniston autourheilijoita.
Valmiina kohtaamaan uudenlaisen karting-illan.

Kaiken kotona olevan panikoinnin päätteeksi, olimme pojan kanssa valmiita lähtemään. Valmiina kohtaamaan uudenlaisen karting-illan, tai ainakin minä olin.

Saavuttuamme perille, poika oli kuin kalavedessä. ”Katosi” samantien kavereiden joukkoon. Itse olin hetken hiukan, hämilläni. Tuttuja kasvoja, olikin enemmän mitä olin osannut odottaa.

Ilta alkoi, illallisella. Aikaa syömiselle oli varattu rutkasti.
Niinkin paljon että, osa kuljettajista (niistä pienistä) kyllästyi pöydässä istumiseen.
Lapset keksivätki askarrella karkkipapereista lennokkeja, ja ottaa lennokkikisoja aikuisten vielä syödessä.

Lennokkikilpailut käynnissä.

Lennokkikilpailut käynnissä.

Illan virallinen osuus alkoi, taikatempuilla. Katsoimme videoleikkeitä, vaikeasti tuomioitavista tilanteista radalla.
Voin sanoa: muutamankin kerran pidätelleeni hengitystä ja kiljaisuja, videon kolareita katsellessa. Videolla, radalla tapahtuneet tilanteet näyttivät vieläkin todellisuutta hurjemmilta.

Taputimme ankarasti kaikille palkittaville.
Moni kuljettaja nousi korokkeelle, hakemaan pystinsä tai muistolaattansa.

Karting liiton muistolaatta ja kunniakirja, jonka pieni kuljettajani ansiokkaasta ajamisestaan sai.

Karting liiton muistolaatta ja kunniakirja, jonka pieni kuljettajani ansiokkaasta ajamisestaan sai.

Virallisten juhlallisuuksien jälkeen, katosi jokainen pieni kuljettaja juhlatiloihin. Välillä vilahti takki ja hiustupsu jonkun nurkan tai pöydän takana. Pian selvisi että he leikkivät yhdessä piiloista. Samoin kun he yhdessä kilpailujen jälkeen pelasivat kesällä palloa, leikkivät kirkkistä ja milloin mitäkin.

Huoltajille jäi aikaa juttelulle. Keskustelut kävivät kiivaina ja pohtivina ensi kaudesta.
Missä luokassa, millä rungolla kukin aikoo kesänsä aloittaa ja ajaa.
Uudet ikäraja muutokset luokissa, kirvoitti monta keskustelua, sekä valmiiden ajatusten uudelleen järjestelyn.

Puhuttiin jälleen kerran niskatuista, niiden eroavaisuuksista, haitoista ja hyödystä.
Jälleen oltiin samoilla ja erikannoilla, tästä aiheesta tuskin koskaan kaikki tulee olemaan samaa mieltä.

Miehinen näkökulma oli että menestys, määräytyy moottorista. Olen asiasta täysin eriävää mieltä. Toki moottorilla on suuri merkitys. Mielestäni kuitenkin ratin ja penkin välissä, olevalla kuljettajalla on yhtä suuri merkitys.

Mikäli kuljettaja ei ole täysin skarppina. On nukkunut huonosti, syönyt liian vähän, juonut olemattomasti tai unohtanut käydä vessassa. Ei hän silloin pysty parhaaseensa, koska silloin saattaa väsymys painaa tai ajatus olla pissan pidättämisessä.

Kuulemmani muukaan tämän vuoksi, äidit voisi olla radalla. Ruokkimassa ja keittämässä kahvia mekaanikko väelle. Miehinen käsitys oli ettei, äidit ehdi radalla tehdä muuta kuin tuijottaa puhelimen ruutua.

Myönnän että tämä ajatus, ei tullut täysin yllätyksenä.
Tällainen kuva minulle on, kesän aikana muodostunut. Tämä on myös se ajatus, jota haluan hälventää.

Tahdon nyt painottaa kuitenkin, tämä on minulla tunne asia. Miltä minusta tuntuu ja mihin käsitykseen olen tullut mm. Gaalassa olleen keskustelun tuloksena.

Tiedän ettei kaikki varmasti näin ajattele. Toivottavasti ne ketkä ajattelevat muuttaisivat mieltään, ja antaisivat naisille tilaa olla radalla ja tehdä osaamisensa ja kiinnostuksensa mukaan yhdessä töitä lasten eteen.

Toki äitiä tarvitaan radalle näistäkin syistä, mutta yhtälailla nainen kykenee niihin autojen huoto- ja korjauspuuhiin.

Itselläni ei ainakaa ole aikaa istua radalla vain puhelin ja pelit nenän edessä. Niinkuin eräs kanssa kulkija aika suoraankin sanoi.

Minulle:
Lapset ja autot on ensimmäinen asia. Toisena tulee sitten, muun huoltoporukan ruokkiminen.

Kesän arkistoista. Hiljainen varikko, auton iltahuolto saatu valmiiksi. Loput hommat, jäivätkin aamuksi.

Kesän arkistoista. Hiljainen varikko, auton iltahuolto saatu valmiiksi.
Loput hommat, jäivätkin aamuksi.

Itseäni en aijo muuttaa. Aijon pomppia radalla edelleenkin timanttitossuossani, koska ne ovat hyvät jalassa. Aijon edelleen ensikesänä olla välittämättä rakennekynsien kohtalosta, tai öljytahroista. Vaatteet saa pestyä ja kynnet tarvittaessa korjattua.
Toivon että siitä huolimatta että minut ja muut naiset otetaan radalla tasa arvoisesti vastaan.

Valmiina kannattamaan omaa RossoKuskia, Rossokynsin. Sekö huoltamaan autoa, samoilla kynsillä.

Valmiina kannattamaan omaa RossoKuskia, Rossokynsin. Sekö huoltamaan autoa, samoilla kynsillä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *